Perustava ja kaksi ja puoli kuukautta

Perustava ja kaksi ja puoli kuukautta

Sateen vihdoin saavuttua Suomeen pitkän hellejakson jälkeen, löysin itselleni aikaa reflektoida kirjallisesti hetken kulunutta kevättä ja alkukesää Perustavan paidassa. Aloitettuani 14.4.2020 Perustavan markkinointipäällikkönä, työpäiväni ovat olleet sen jälkeen tosi jännittäviä ja vauhdikkaita.

Kesä on luonnollisesti rakennusalalle otollisinta aikaa. Kotitaloudet keskittävät uudisrakentamisen paljolti kesälle ja tämä näkyy kasvaneena kiinnostuksena myös Perustavan vahvojen valusokkeleiden suuntaan. Kysyntä on kasvanut tasaisesti viime kuusta tähän kuukauteen ja maantieteellisesti se jakautuu yllättävän tasaisesti ympäri Suomen. Rakennuslehdessä kerrottiin eilen Rakennustutkimus RTS:n Oy:n teettämästä markkinakatsauksesta, jonka mukaan pientalorakentaminen pysyy tänä vuonna viime vuoden tasolla ja ensi vuodelle on luvassa jo pientä nousua.

Ammattilaisilla rakentaminen tuntuu keskittyvän tasaisemmin koko vuodelle. Toki niin ammattilaisissa kuin kotitalouksissa rakentaminen jakautuu entistä tasaisemmin ympäri vuoden, sillä varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla lauhat talvet mahdollistavat rakentamisen pitkälle syksyyn myös maatöiden osalta. Markkinoinnissa tämä tarkoittaa sitä, että meidän kuukausitavoitteet voivat ”tuotettavien liidien osalta” säilyä samalla tasolla vuoden loppuun saakka.

Kotisivut kuntoon

Perustava.fi-sivujen kuntoon laittaminen on ollut koko kevään kestävä teema. Olemme kollegani Antti Korven kanssa lähes päivittäin hinkanneet kotisivuja niin rakenteen kuin sisältöjen osalta. Suurena apuna on ollut myös toimitusjohtaja Markku Nenonen ja muut Perustavan asiantuntijat eri palveluista ja yksiköistä. Asiantuntijat ovat parhaita tuottamaan sisältöjä ja markkinointi varmistaa, että sisällöt päätyvät myös kotisivuille. Työ on hidasta, mutta sitäkin palkitsevampaa, sillä tällä hetkellä olemme saaneet kotisivujen taustalla olevan rakenteen kuntoon ja siten meillä on jokaiselle sisällölle omat paikat ja ennakkoon mietityt URL:it.

Ajattelen kotisivujen olevan aika – ja paikkariippumaton toimisto, josta löytyvät samat tuotteet, palvelut ja ihmiset mitä miltä tahansa Perustavan toimistosta. Samalla kotisivut vastaavat tuotettujen sisältöjen kautta asiakkaiden esittämiin haasteisiin ja kysymyksiin.

Kotisivujen päivittämisessä meillä on ollut apuna hyviä kumppaneita. Olemme ottaneet kokoajan huomioon mm. hakukoneoptimoinnin ja meille tärkeät avainsanat. Rakennusalalla hakukoneoptimointi on tärkeässä roolissa, sillä niin kotitaloudet kuin ammattilaiset etsivät paljon tietoa rakentamisen eri vaiheista. Tämä on nähtävillä hakusana-analyyseissa ja kuukausittaisissa hakuvolyymeissa.

Perustava kokemuksia

Iloisena markkinoinnin asiana olemme saaneet toteuttaa Perustavalla myös referenssitarinoita ja keränneet kokemuksia Perustavasta. Teemme Perustavalla vuosittain noin 3000 perustusta ja viime päivinä myös 15 000 hanketta on ylittynyt koko konsernin tasolla. Tulevan suven aikana kotisivuille ilmestyy monia uusia asiakastarinoita ja niistä useat on tällä hetkellä joko työn alla tai merkittynä kalenteriin kuvattavaksi aivan lähipäivinä.

Markkinointi pääsee referenssikuvausten aikana hyvällä syyllä työmaalle. Kirjoittamisen ja kuvaamisen kautta oppii aina jotain uutta työmaan arjesta ja sen eri vaiheista ja prosesseista. Asiakkaiden ja työntekijöiden iloiset ilmeet tarttuvat!

Olemme pystyneet monien referenssitarinoiden kautta yhdistämään myös perinteistä sponsorointi-yhteistyötä. Näin olemme saaneet syvyyttä sponsorointiin ja sitä kautta pystyneet luonnollisesti yhdistämään Perustavan arjen ja työnjäljen sellaisiin paikkoihin, mihin ei muuten osattaisi Perustavaa yhdistää. Tämä on ollut paikallisuuden lisäksi yksi kriteeri Perustavan harjoittamassa sponsoroinnissa ja erilaisiin projekteihin mukaan lähdettäessä.

Myynnin tuki

Omassa työssäni on ollut kuitenkin parasta myynnin tuki. Markkinoinnin tekeminen Perustavalla on juuri sen vuoksi kirsikka kakun päällä, että kaikki on lopulta niin mitattavaa ja markkinoinnin kädenjälki näkyy myyntiprosessin alkupäässä hyvin pian. Yhteisten järjestelmien kautta Perustavan myynti ja markkinointi pelaavat aidosti samaa peliä. Markkinointi on päässyt myynnin tuessa niin lähelle myyntiä kuin vain suinkin on mahdollista päästä.

Tulevan kesän aikana tärkeimmät markkinoinnin tekemiset liittyvät edelleen kotisivuihin ja sitä kautta orgaanisen kysynnän varmistamiseen. Kysynnän varmistaminen tarkoittaa liidien tuottamista myynnille ja jos siinä onnistumme, Perustavan markkinointi on hoitanut yhden tärkeimmistä tehtävistä. Tämän lisäksi keskitymme Perustavan vahvan brändin rakentamiseen, arvojen vaalimiseen ja niiden toimenpiteiden tekemiseen, jolla olemme rakennusalan halutuin kumppani.

Pst. Tämä blogi elää Perustavan arjen rinnalla sen minkä ehtii. Mikäli sinulla tulee mieleen jotakin markkinoinnin puolelta tai haluat muuten vain ottaa yhteyttä, löydät yhteystietoni täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Up Next:

Perustava ja ensimmäinen kuukausi

Perustava ja ensimmäinen kuukausi