Karisman koostumus

Karisman koostumus

Muuan vuosi sitten osallistuin työni puolesta CxO Vaikutusvoima™ -koulutukseen. Koulutuksessa käytiin läpi karisman koostumus, sekä puhuttiin vaikuttavuudesta ja puheen pitämisen sudenkuopista. Ensimmäisenä kysymykseni meille esitettiin, ketkä ovat mielestämme karismaattisia henkilöitä? Millaisia he ovat?

 

Kouluttaja Toni Hinkan mukaan karisma koostui ominaisuuksista, kuten aitous, rohkeus, innoitus, viestintä, olemus, itsetunto, tunneäly ja läsnäolo. Ulospäin pursuava karisma rakentui useista palasista, ja jokaisen karismaa ”happotestattiin” erityisesti silloin, kun haluamme perustella toisille ihmisille jotakin. Tällöin pyrkinyksenämme on toisiin ihmisiin vaikuttaminen.

On olemassa viisi hyväksyntään vaikuttavaa päätöstä, jotka jokainen tekee, kun heille yritetään perustella jotain.

Työelämässä teemme toisistamme näitä päätelmiä esimerkiksi silloin, kun joku myy meille jotain. Ennen tuotetta, palvelua tai hintaa puntaroimme pitkään ja harkitusti myyjän vakuuttavuutta. Jos tätä laajentaa muualle työelämään, mittaamme myös esimiehiämme heidän vakuuttavuudensa kautta. Esimiehen maine, ideat, resurssivaateet ja muu kuormitus vaikuttavat hänen ”onnistumiseensa”, mutta vakuuttavuus on ensimmäinen kohta siinäkin.

Työnhakija on samassa tilanteessa kuin myyjä. Oma vakuuttavuus täytyy tuoda esille CV:n, osaamisen ja käytettävyyden kautta. Työnhakijan pyyntö ei saa olla liian riski yrityksen tilanteeseen nähden. Kaava on lähes sama kuin millä mittaamme ketä tahansa ihmistä. Mistä lähtökohdista toinen lähestyy? Millaista toinen ehdottaa ja tuottaako ehdotus meille vaivaa vai helppoutta?

Hiljainen tieto ja puhetaito

Karisman lisäksi meillä jokaisella on tietoa, jota emme osaa pukea sanoiksi, mutta kannamme sitä mukanamme. Jotakin mitä emme osaa ilmaista, mutta joka näkyy toiminnassa erilaisina tapoina tai rutiineina. Esimerkiksi puhetaito on osa tätä. Puhetaito ilman karismaa on kuin auto ilman moottoria. Pidetyn puheen jälkeen ihmiset käyttävät energiastaan 92% tunteeseen ja 8% loogiseen järkeilyyn.

Puhetaito on helppo erottautumiskeino etenkin Suomessa ja edelleen tärkeä työkalu ihmisten innostamiseksi.

Yksi koulutuksen parhaista puhetaito-opeista oli pohdinta siitä, että puhujat miettivät omia puheitansa aina tässä järjestyksessä, 

  1. Asia
  2. Kieli
  3. Ääni
  4. Show

kun taas kuulijat miettivät käänteisessä järjestyksessä.

Karismaprofiili

Tehdyn karismaprofiilin lisäksi koulutuksesta jäi hyvin muistiin niinkin arkinen asia kuin mikrofonin pitäminen. Jos halusi puhua yleisölle selkokielellä, mikrofonia kannatti pitää sivussa rennosti kädellä keventäen. Silloin myös ääni tarttui paremmin mikrofoniin eikä edessä pidettävään jäätelöön. Huulten liikkeet helpottivat huonoakin kuulijaa ja ääni pysyi selkeänä.

Karismaprofiilini perusteella suurinta karismaa aiheutti oma luonnollisuuteni. Kuten tiedämme, karismaattisuutta mitattaessa kauneus on aina katsojan silmissä. Usein tarkastelemme karismaa hyvin kaukaisista henkilöistä ja juuri niistä, joita emme oikeasti tunne. Toisena puolena on jokapäiväinen vaikuttaminen, jolloin unohdamme karismaattisuuden läsnäolon. Karisma kuitenkin vain vaikuttaa kokoajan, halusimmepa sitä tai emme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Up Next:

Blogcast - Jakso #6: Henna Niiranen

Blogcast - Jakso #6: Henna Niiranen