Ikävuosi: Täytän tänään 30 vuotta

Ikävuosi: Täytän tänään 30 vuotta

Tiesitkö, että vuosi 1995 on yhtä kaukana kuin vuosi 2045? En tullut sitä itsekään ajatelleeksi ennen kuin pikkuveli sen sanoi, mutta sen tiedän, että menneeseen katsominen on paljon helpompaa kuin tulevaisuudesta tietäminen. Onneksi suuntaan tänään uudelle vuosikymmenelle kolmenkymmenen vuoden kokemuksella. Aina yksi ikävuosi tolkumpana.

 

Synnyin 13 joulukuuta vuonna 1989 perheemme neljäntenä lapsena. Jälkeeni syntyi vielä kahdeksan nuorempaa sisarusta. Samana päivänä olivat aiemmin syntyneet mm. poliitikko Paavo Arhinmäki sekä jääkiekkoilija Sergei Fedorov. Lapsena syntymäpäiväni oli kovin lähellä joulua ja se näkyi erilaisina piikkeinä lahjojen määrässä. Samalla paketilla pärjättiin molemmat juhlat ja joka toinen vuosi sain pitää kaverisyntymäpäivät. Joskus harvoin joulukuun kolmastoista osui perjantaille, kuten nyt.

Olen aina ollut tyytyväinen ikääni. Joskus olen tosin halunnut olla vanhempi tai suorastaan aikuinen, mutta se on ollut ohimenevää. Lapsena toki olin ajatuksissani vielä pitkään lapsi. Haaveilin olevani Jari Kurrin poika. Kroonisesta ikäkriisistä johtuen olen ollutkin pikkuvanha ja elänyt elämääni periaatteessa aina kolme vuotta etunenässä. Se ei ole aina ollut järkevää, sillä se on tuonut mukanaan asioita ja tempauksia kolme vuotta liian aikaisin. On myös paljon asioita, mitä olisi voinut jättää tekemättä – iästä riippumatta. Onneksi olen saanut nyt tasattua elämäni suhteessa omaan ikään. Kaikki tipahtelee ajallaan ja nykyinen meno on optimaalista.

Lama-ajan lapsi

Olen ollut myös tyytyväinen siihen, että olen syntynyt lama-ajan lapsena. Totta tosiaan, elämäni aikana olen saanut olla näkemässä aika merkittäviä uudistuksia ja kehityksiä maailmalla sekä Suomessa. En koe ulkopuolisuutta edes sotatarinoista, sillä silloin pikkuvanhuuteni astuu esiin ja osaan melkein kuvitella millaista oli olla sodassa. Tai ainakin kertoa siitä uskottavasti.

Nykyään olen ymmärtänyt, että oma ikäni ja siihen kuuluva kukin eri ikävuosi on ollut siinä määrin sopiva, että en ole oikeasti kokenut ulkopuolisuuden tunnetta. Minulla ei ole kannattavana sukupolvitraumaa tai mitään muutakaan kipeää polvea. En ole tarkkaan tarkastellut oman ikäluokkani mielenterveydellisiä haasteita tai muita laajempia tutkimustuloksia, mutta olen halunnut uskoa siihen tulokseen, että lähtökohtaisesti meidän ikäluokalla pyyhkii elämässä oikein hyvin. Toki se mainittakoon, että Suomen jääkiekkomaajoukkue ei ole tippaakaan hyötynyt tästä laajasta ”kasiysien” ikäluokasta. Olemme käyttäneet aikamme järkevämmin kuin pelkkään jääkiekon peluuseen tai seuraamiseen.

Pattijoki ja internet

Lama-ajan, tai vieläpä dramaattisemmin Y-sukupolven lapsena olen saanut matkapuhelimen kahdeksannella luokalla (muistaakseni neljästoista ikävuosi oli joo silloin menossa, kun äitin vanhalla Nokialla aloiteltiin), mutta käyttänyt internetiä ala-asteesta asti. Pattijoella asuvana verkossa aikaa viettäminen oli elinehto, mikäli halusi saada ladatuksi uusimmat skeittileffat tai ylipäätänsä päästä tutustumaan muualla asuviin. Tästäkään johtuen en osaa enää oikein tehdä rajanvetoa sosiaalisen median ja oikean elämän välillä. Olen aika hanakka verkostoitumaan.

Aika verkossa oli muutenkin omassa perheessämme rajallinen, mutta kuin kreivin aikaan koulumme purettiin ja siirryimme iltakouluun ala-asteen loppuajoiksi. Tällöin minullakin oli mahdollisuus lojua tietokoneella rauhassa siihen asti, että vasta puolelta päivin läksin kouluun. Koneella olo vaati muutenkin isoa pokkaa ja suurta kärsivällisyyttä, sillä muut perheen jäsenet antoivat omaan silloiseen sisällöntuotantoon oikein hyvän takapaineen. Raskaat hengitykset kuultuani ja riittävästi häiriötekijöitä saatuani, siirryin luontevasti yläkertaan lukemaan Susikoira Roita ja Sakke-kirjoja tai putsaamaan skeittilaudan laakereita.

Pohdiskelu pitää tiellä

Äärimmäisen pohdiskelevana luonteena olen analysoinut ja niputtanut omaa elämääni vähän turhankin moneen otteeseen. Kai te muutkin paljon ajattelette, mutta minusta tuntuu, että olen ajatellut aivan pikkunassikasta lähtien. Funtsinut, kelaillut, pohtinut ja pähkinyt. Välillä tuntuu, että en ole saanut mitään aikaan, kun taas toisaalta koen suurta tyytyväisyyttä, että maailma on osaltani valmis.

Pinnallisena ihmisenä osaan arvostaa pinnallisia kokemuksia, kuten Tony Hawkin kanssa samalla rampilla skeittaaminen muuan vuosi sitten. Oikeasti taas sitten tunteellisena eläimenä elämäni kohokohdat ovat kaikkea muuta kuin pinnallista. Rakkaan vaimon löytyminen, oman lapsen saaminen ja kodin perustaminen. Siinä on sellainen triangeli, jota haluan oppia soittamaan. Iloitsen valtavasti asuntolainasta ja Siltamäen asunnosta, yhteisestä ajasta perheen kanssa ja luonnossa liikkumisesta. Ne ovat asioita, joita loppu viimein elämältäni olen aina halunnut. Jos Veeralla ja Valmalla on kaikki hyvin, minäkin säteilen.

Kaiken hyvän saaminen mitä olen tähän mennessä saanut osittain täysin ilman ansaintaakin, ei tarkoita sitä että voisin elää nyt elämääni kuin sika pellossa. Samalla toki uskon muualta johdettuun elämän käsikirjoitukseen. On paljon asioita millä en halua päätäni vaivata enkä koe niiden olevan omissa käsissäni. Näen kuitenkin tärkeäksi taistelut perheeni ja ystävien puolesta, jotka ovat osaltaan sitoutuneet jakamaan elämän kanssani. Niihin voin itse eniten vaikuttaa.

Elämän on sanottu kulkevan seitsemän ikävuoden sykleissä. Aina on jotain pysyvää, mutta samalla ympäristö ja ihmiset vaihtuvat. Veeran kanssa yhteinen elämämme on nyt pääkaupunkiseudulla ja työt ja arki vievät miestä kuin pyykkikoneen pesupalloa. Monien ystävien kanssa tulee asuttua eri puolilla nelostietä ja kontaktikerrat jäävät hyvin rajallisiksi. Yhteydenpito ei ole päivittäistä tai edes vuosittaista, mutta hyvä kaveruus perustuu mielestäni enempi luottamukseen tai oikeastaan vielä paremmin tiettyyn tunteeseen, jotka oikeat ystävät pystyvät sinussa synnyttämään. Ikävuosi vaihtuu, mutta real lifen ystävät eivät häivy.

Vuosi 2020

Suhtaudun vuoteen 2020 ja tulevaan elämään äärimmäisen optimistisesti. Olkoon asuinpaikkamme tämä pääkaupunkiseutu tai sitten jossain muualla Suomessa, omaan viihtymiseen voi vaikuttaa. Päätöksiä punnitaan perheen kanssa yhdessä ja vielä niihin on hyvä hetki vaikuttaa ilman Valman mielipidettä. Jari Sarasvuo on opettanut, että olen nyt henkilökohtaisesti siinä iässä jolloin omaan tulevaisuuteen parhaiten pystyy vaikuttamaan.

Jos kuvitellaan, että eläisin 60-vuotiaaksi minulla olisi vielä puolet jäljellä. Jos taas ikäni riittäisi 90:een asti, yksi kolmasosa olisi vasta taputeltuna. Maratoonarin lailla aion nauttia jokaisesta päivästä ja muistuttaa itseäni siitä, että vaikka maali ei vielä häämötäkkään, radan varrella on riittävästi nähtävää ja koettavaa. Välillä täytyy pysähtyä juomapaikoille.

Uskallan lopuksi tunnustaa, että oma perhe Veeran ja Valman kanssa menevät hierarkiassa kaiken edelle. Albert Einstein on joskus todennut lauseen, joka liittyy vahvasti myös omaan henkilökohtaiseen kasvuun ja näihin syntymäpäiviin; Aikuisuus alkaa näyttää itseään sitten, kun meistä tuntuu, että huolemme muista ihmisistä on suurempi kuin huolemme itsestämme.

Kiitos tähän asti saapuneista onnitteluista – ne lämmittävät mieltä!

 

Pst. Älä kertaa mitä kirjoitin tasan vuosi sitten, yksi ikävuosi nuorempana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Up Next:

Jani Halmeen ajatuksia luovuudesta

Jani Halmeen ajatuksia luovuudesta