Jani Halmeen ajatuksia luovuudesta

Saimme tänään Baronan keskiviikkoisessa markkinointiaamussa kuunnella vieraspuhuja Jani Halmeen ajatuksia luovuudesta. Janin ammattina on ollut jo pitkään ideoiden keksiminen eli luovuus ja minä kiinnostuin hänen tekemisistä jo aiemmin nähtyäni Halmeen toteuttaman ”Kotimaan katsaus”-nimisen ohjelman.

Voiko kirjoittamiseen erikoistua?

Opiskeluaikojen jälkeen laitoin omat osaamisalueet vaakakuppiin ja puntaroin mikä niistä olisi yksi ylitse muiden? Esiin nousi kerta toisen perään kirjoittaminen. Olisinko hyvä kirjoittaja? Aivan heti en uskonut kuitenkaan elättäväni sillä itseäni, vaikka osasin kyllä kirjoittaa. Ainakin omasta mielestäni. Tänään haluan pohtia asiaa laajemmasta mittakaavasta – voisinko erikoistua täysin kirjoittamiseen?

Karisman koostumus

Muuan vuosi sitten osallistuin työni puolesta CxO Vaikutusvoima™ -koulutukseen. Koulutuksessa käytiin läpi karisman koostumus, sekä puhuttiin vaikuttavuudesta ja puheen pitämisen sudenkuopista. Karisma aiheutti ensimmäisenä kysymyksen, ketkä ovat mielestämme karismaattisia henkilöitä? Millaisia he ovat?

Markkinointisuunnitelma Seth Godinin tyyliin

Muutamia vuosia sitten ostimme tutkaparini Visa Tulisalon kanssa Seth Godinin verkkovalmennuksia. Sain silloin ensimmäisen kosketuspinnan sisältömarkkinointiin – tuolla tiellä olen vieläkin. Sethin markkinointisuunnitelma oli ainakin meille silmiä avaava. Kirjoitan sen suomennettuna tekstimuotoon auki ja jos tämän markkinointisuunnitelman kautta käyt läpi omaa liiketoimintaasi, tiedät ainakin mitä markkinoinnin saralla tehdä.