Luottamus on kykyä uskoa toisen hyvään tahtoon

Viime vuoden puolella piipahdin Digitalist Groupin tapahtumassa. Jo Jyväskylän ajoilta minulle tuttu Aki Soudunsaari & Naava oli puhumassa tapahtumassa arvoista ja onnekseni kirjoitin ylös pääpointit Akin esityksestä. Esityksestä on olemassa varmasti myös video, mutta luotan tässä vaiheessa pelkästään omiin muistiinpanoihin.

Ahtaajan sanakokeet ja sataman persoonat

Tykkäsin kovasti työstäni ahtaajana. Sain kolmena kesänä pakata terästä laivaan kotikaupunkini Raahen satamassa. Ylläni komeili ensin Ruukin ja myöhemmin SSAB:n työvaatteet. Löysin arkistoistani meille pidetyt ”sanakokeet”, sillä jouduimme opettelemaan ahtaajien käyttämiä sanoja ulkoa, jotta kesätyöläinenkin tiesi, mistä puhuttiin. Eikä siinä vielä kaikki, satamassa työskenteli viisi erilaista persoonaa, jotka piti osata tunnistaa.

Rekrytointiprosessi vuorikiipeilyssä

Asuessani Jyväskylässä, aloin tehdä omaksi huvikseni live-bloggausta. Erään kerran olin kuuntelemassa vuorikiipeilijä Veikka Gustafssonia Jyväskylän Yritystehtaan tapahtumassa. Veikka oli kertomassa tarinaa vuorikiipeilystä ja rekrytoinnista – olihan hän parhaimmillaan rekrytoinut yhden päivän aikana 217 henkilöä.

Huolehdi toivekkuuden lietsomisesta työpaikallasi

Olen kuunnellut ja katsellut parin vuoden ajan suomalaiseen työelämään liittyviä videoita ja podcasteja. Nykyään haasteena on löytää uutta suomenkielistä materiaalia, mutta tästä syystä olen saanut laajentaa reviiriäni. Tässä artikkelissa käyn läpi Marja-Liisa Mankan loistavan luennon Youtubessa työilmapiiristä ja työhyvinvoinnista.

Markkinointisuunnitelma Seth Godinin tyyliin

Muutamia vuosia sitten ostimme tutkaparini Visa Tulisalon kanssa Seth Godinin verkkovalmennuksia. Sain silloin ensimmäisen kosketuspinnan sisältömarkkinointiin – tuolla tiellä olen vieläkin. Sethin markkinointisuunnitelma oli ainakin meille silmiä avaava. Kirjoitan sen suomennettuna tekstimuotoon auki ja jos tämän markkinointisuunnitelman kautta käyt läpi omaa liiketoimintaasi, tiedät ainakin mitä markkinoinnin saralla tehdä.