Suomessakin on hienoja paikkoja

Suomessakin on hienoja paikkoja

Kesäloman ja isä-kuukauden aikana olemme kerenneet perheen kanssa matkustaa ympäri Suomea. Aivan kaikkiin toiveisiin emme ehtineet syystä tai toisesta matkustaa, joten mm. Itä-Suomi ja sen ”karhukopit” jääköön seuraavaan kertaan. Tässä kuitenkin kännykällä otettuja kuvia ja reportaasi Suomen muutamasta mahtavasta retkikohteesta. Tänä kesänä retkeily ei jäänyt ainakaan kelistä kiinni!

Aloitimme retkeilyn Puumalasta Saimaan rannalta. Paikallisesta kaupasta pongasimme ostoksilla olleen Ville Haapasalon, joka myös ilmeisesti kiersi Suomea kuvaten omaa ohjelmaansa ”Haapasalon Suomea”. Sääolosuhteiden vuoksi Puumala jäi kuitenkin hieman torsoksi, emmekä alkaneet vuokrata pyöriä Saimaata kiertääksemme tai muutenkaan kauempaa Puumalassa ollaksemme. Ehdimme kuitenkin yöpyä paikallisessa Sahanlahti Resortissa ja syödä heidän tarjoileman maukkaan itä-suomalaisen aamupalan. Tämän lisäksi ihastelimme Saimaan upeita järvikallioita ja joka puolella näkyvää vettä.

Raahen rantaloma

Saimme lomalla myös piipahtaa kotikaupungissani Raahessa. Vaikka Raahessa on monet kesät tullut vietettyä, en ollut aiemmin käynyt ajan kanssa Raahen saaristossa. Ainakaan kesällä. Sitä paitsi Raahen saaristo valittiin vuonna 2016 vuoden retkikohteeksi Suomessa. Ostimme perheen kanssa päivä-kuljetuksen Taskun saareen, jota paikalliset kutsuvat Raahen Rivieraksi.Paikallinen yrittäjä Jouni Leinonen tarjosi saareen halvan ja helpon kuljetuksen isolla veneellä. Taskussa vietimme yhden helteisen päivän uiden ja eväitä syöden. Paikalla piipahti myös ystäväni Henri Ylikulju, joka talletti päivästä upean videon [Katso alta]. Mikäli sinua Raahen saaristo kiinnostaa, MeriRaaheen ja Jouniin kannattaa ottaa heti yhteyttä. Oli kesä taikka talvi.

Perämeren alue on ihanteellinen lapsiperheelle, sillä siellä rantaviivaa piisaa ja meri on erittäin matalaa. Lapsille on järjestetty hiekan keskelle luonnon omia lämpimiä ja matalia uima-altaita.

Helsinkiä pakoon Hankoon

Loppukesästä teimme telttaretken Hankoon, missä emme olleet aikaisemmin vielä käyneet. Olen vasta nyt myöhemmin tutustunut tarkemmin Hangon historiaan ja sen vuokraamiseen Neuvostoliitolle. YleAreenasta löytyy erittäin hyviä sarjoja, mitkä kertovat Suomen sodista ja historiasta. Hangossa löysimme upean hiljaisen rannan, minne pystytimme leirin. Saimme kuulla tästä paikalliselta pariskunnalta. Kävimme myös Tulliniemessä, tuossa Suomen eteläisimmässä kärjessä. Laitoin isoveljelleni sieltä kuvan harvinaisesta merikaalista, jota Hangon rannikolla kasvoi.

Parempaa telttapaikkaa ei voi löytää, sillä illalla teltanaukosta pystyi katsomaan auringonlaskua ja aamulla kävellä suoraan mereen. Myös mustikat löytyivät teltan takaa iltapalaksi.

Yhden päivän pistokokeita Helsingistä

Pitempien reissujen lisäksi teimme muutamia päiväretkiä Helsingin lähistöllä. Olen kuullut sanottavan, että ihmiset eivät halua asua sen vuoksi Helsingissä, että täältä puuttuu luonto. Joudun kyllä tuottamaan heille pettymyksen, sillä vaikka mekin asumme Töölössä, meiltä pääsee hetkessä aika syvälle metsään. Jos vain itse haluaa.

En ollut aiemmin käynyt esimerkiksi Inkoossa, mistä löytyy hyvin vanha kirkko. Myös Itä-Helsingistä löytyy mahtavaa merenrantaa ihan läheltä keskustaa. Porvoossa ja Sipoossa sen sijaan olen käynyt monestikin, milloin mustikoiden ja milloin vanhan Porvoon perässä. Kuitenkin täytyisi ostaa oma vene tai päästä Hjalliksen kyytiin, jotta Sipoon saaristoihin pääsisi vielä paremmin tutustumaan. Onneksi pääsin yhden kerran mukaan meritaimenen pyyntiin ja imemään Sipoon saaristoa sieraimiin.

Tänä kesänä kerkesimme hyvin matkustelemaan. Vaikka paikkoja jäi kiertämättä, kilometrejä tuli riittävästi. Syksyllä on vielä haaveissa lähteä mukaan hirvimetsälle Keski-Suomeen sekä ihastella ruskaa.

Ainoa miinus olivat ampiaiset

Varsinkin loppukesästä ampiaiset täyttivät niin luonnon kuin Twitterin. Ehkä muuten asiaan ei olisi aivan niin paljon laittanut painoarvoa, mutta kun retkillä oli mukana usein aurinkorasvan täyttämiä lapsia, ampiaisten kanssa piti olla tarkkana. Minuakin pääsi ”mokoma ryökäle” iskemään yhden kerran ranteeseen. Esimerkiksi Espoon saaristossa ja Porvoon Emäsalossa meillä meinasi tulla tukalat paikat, sillä ampiaiset olivat varastaa eväämme.

Jostain onnistuneesta kesästä se kuitenkin kertoo, että ainoita valitettavia asioita olivat ampiaiset ja helle. En muista montaa päivää kului siinä, että pystyi vain aamulla laittamaan sortsit jalkaan ja luottaa pärjäävän niillä loppupäivän.

Tämän elämäni ensimmäisen reissublogauksen loppuun voisin vielä upottaa täytteeksi kuvia. Toivottavasti teille muillakin oli näin upea kesä mitä meillä. Kyllä nyt kelpaa syksyn saapua. Vaikka rankkoine sateineen!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Up Next:

Live-bloggaamisen salat ja vinkeet

Live-bloggaamisen salat ja vinkeet